Livia metsä

Metsäalan perustutkinto

Koulutuksen ajankohta ja kesto

Aloitus vuosittain elokuussa. Vapaille paikoille voi päästä kesken lukuvuotta.
Koulutus kestää noin 3 vuotta niillä, joilla ei ole aiempaa tutkintoa. Aiemman tutkinnon suorittaneille koulutuksen arvioitu kesto on noin 2 vuotta henkilökohtaisen suunnitelman mukaan.

Hakeminen

Koulutukseen hakeudutaan ensisijaisesti kevään yhteishaun kautta  www.opintopolku.fi. Yhteishaku on varattu ensimmäistä tutkintopaikkaansa hakeville (pääsääntöisesti peruskoulun ja lukion päättäneet).

Yhteishaun jälkeen vapaiksi jääneille paikoille voit hakea suoraan koululle jatkuvan haun kautta JATKUVA HAKU

Jos olet jo suorittanut jonkin ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon, et voi hakea yhteishaussa. Haet silloin myös edellä olevan jatkuvan haun kautta.

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.

Hakukelpoisuus ja valintakriteerit

Yhteishaun valintakriteerit löytyvät www.opintopolku.fi

Koulutuksen kuvaus ja sisältö

Metsätalouden perustutkinnosta on Liviassa tarjolla kaksi osaamisalaa: metsätalouden osaamisala ja metsäenergian tuotannon osaamisala.

Metsätalous  

Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja osaa tehdä metsänhoidon ja puunkorjuun manuaalisia töitä. Hän osaa määrittää taimikoiden ja kasvatusmetsien harvennustarpeet metsäsuunnitelman avulla ja uudistaa metsää. Lisäksi hän osaa raivata, perata ja harventaa puustoa metsänhoitosuositusten mukaisesti. Metsuri-metsäpalvelujentuottaja osaa käyttää metsäalan perustyövälineitä, oikeita työtapoja ja viljelymateriaaleja. Hänellä on myös edellytykset kehittää itseään ja suorittaa ammattitutkinto työkokemusta saatuaan.

Metsäenergian tuotanto

Metsäenergian tuottaja osaa suunnitella, korjata ja varastoida metsäkoneella energiapuuta. Hän osaa tehdä energiapuun korjuussa käytettävien koneiden huolto- ja kunnossapitotyöt. Hän osaa toimia kestävän kehityksen periaatteiden sekä yrityksen laatu- ja toimintajärjestelmän mukaisesti. Metsäenergian tuottajan osaamisalan suorittaneella on edellytykset kehittää itseään ja suorittaa
ammattitutkinto työkokemusta saatuaan.

Lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiuksia yrittäjyyteen.

Metsäalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä, mikä muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp), yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Metsäalan perustutkinnon suorittaneet voivat jatkaa metsäalan opintoja mm. ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin.

Lisätietoja

Tiiminvetäjä Pauli Kokkonen, puh. 050 476 6009 
Opo Tiina-Liisa Lehtinen, puh. 050 303 9806
Opintosihteeri Marja-Leena Suomi, puh. 050 303 9833
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)livia.fi

Koulutuksen kustannukset opiskelijalle

Perustutkintokoulutus on maksuton. Erilaiset viranomaismaksut kuten korttikoulutusten (työturvallisuus yms.) viranomaismaksut eivät sisälly maksuttomaan koulutukseen.

Koulutuspaikka
Paimio, Taatilantie 110

Pakolliset tutkinnon osat

Metsätalouden osaamisala, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja
Ammatilliset tutkinnon osat, 95 osp

  • Metsän hoito ja hyödyntäminen
  • Metsänhoitopalvelut
  • Puunkorjuupalvelut
  • Yritystoiminnan suunnittelu

Metsäenergian tuotannon osaamisala, metsäenergiantuottaja
Ammatilliset tutkinnon osat, 75 osp

  • Metsän hoito ja hyödyntäminen
  • Metsätraktorin käyttö
  • Metsäenergiaraaka-aineen hankinta ja käyttö

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp, joista 9 osp on valinnaista

  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Valinnaiset tutkinnon osat

Metsätalouden osaamisala, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja
Ammatilliset tutkinnon osat, 50 osp

  • Metsien monikäyttö, voi valita useamman kerran
  • Metsätraktorin käyttö
  • Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvat tutkinnon osat:
    • Metsätyöt hevosella
    • Puun poisto rakennetussa ympäristössä
    • Metsävaratiedon kerääminen
       

Metsäenergian tuotannon osaamisala, metsäenergian tuottaja
Ammatilliset tutkinnon osat, 70 osp

  • Metsien monikäyttö, voi valita useamman kerran
  • Energiapuun korjuu ja varastointi
  • Energiapuun jalostus
  • Metsänhoito- tai maanmuokkauskoneen käyttö
  • Metsäkoneiden kunnossapito